En jäänyt pois ratikasta silloin kuin olisi ollut soveliasta. Ajelehdin tuolla metsänvihreällä oliolla yli tunnin, tutustuin tuntemattomaan kotikaupunkiini, annoin sydämeni kavahtaa kauniita taloja nähdessäni, kuuntelin hassuja tyttöjä hieman kadehtien - minä en ole koskaan osannut olla nuori, enkä ole oikeastaan edes halunnutkaan.

He istuivat takanani, toisella oli musta lierihattu. Niiden äänet kuulostivat pikkulapsien heliseviltä ääniltä: ne olivat täynnä lapsellisia mielikuvitusolentoja, ranskalaisten tuoksua ja halpaa makeaa parfyymiä. Niitä nauratti kaikki ympärillä, eikä se johtunut humalasta - ne vain rakastavat helppoa elämää, mieltä kiihdyttäviä elokuvia ja makeutusaineita. Toinen kertoi kuinka oli kirjoittanut englannin kokeeseen nimensä tilalle japanilaisen kirosanan. Minuakin alkoi naurattaa; opettaja oli ottanut sanan merkityksestä selvää ja saarnannut. Saarnannut! Eikö hänen kieltenopettajana olisi pitänyt kehua tuota lahjakasta tyttöä japanin taitamisesta? Olin kuitenkin iloinen kun ne lähtivät. Muusikko ei kestä kovaäänisiä ihmisiä kauan.

Vanha mies istui surullisen ja sairaan näköisenä katukivetyksellä ja hieroi oikeaa säärtään. Hyväkuntoinen, terve mies. Eikä sillä ollut ketään. Olisin halunnut rikkoa lasin ja istua miehen viereen. Kantaa hänet jonnekin lämpimään maahan ja halata lujaa. Minä olen sinun kadonnut tyttäresi, minä peittelen sinut kun olet yksin ja hauras, minä tuon sinulle kirpeinä aamuina kaakaota sänkyyn, jotta uskaltaisit kohdata kylmän tuulen. Minä kannan sinua, sinäkin kannoit minua kun olin pieni ja vapaa.

Mieleni kuohuu yhä, muttei enää niin paljon. Matka rauhoitti sieluani ja hidasti kapinoivia ajatuksiani. Olen ihminen joka unohdetaan aina; minua tönitään, nimeäni ei edes kuiskata, ja sanojeni päälle puhutaan, koska lausun ne niin hiljaa. En minä heitä syytä, taistelenhan itsekin joka hetki unohtamistani vastaan. Ja kuitenkin haluaisin tehdä niin, unohtaa. Menneisyyden, nykyisyyden, tulevaisuuden haaveet. Ehkä silloin olisi helpompaa nukahtaa ikuiseen uneen Unikeonpäivänä.