Lisää helmiä, niin kauniita, puhtaita...

Minulla oli niin hyvä olla että liikutuin, nieleskellyin sanoin kuiskasin: "Kukaan ei koskaan ole ollut noin hyvä minulle, ei kukaan, en ole antanut heidän olla." Istuin siinä sylissäsi, alasti, hiukset ylhäälle kiinnitettyinä, ja sinä hieroit kipeitä hartioitani, mielestäsi se oli liian hyvää ollakseen totta - illuusio. Tulit illalla salaa aamupalatarvikkeet ja hammasharja mukanasi. "Tämähän alkaa jo olla kuin parisuhde!" nauroin. Koko päivän olin ollut kylmä ja nälkäinen, syönyt vain muutaman palan suklaata ja kissanpäänmuotoisia karamelleja, joten ajatus seuraavan aamun ruhtinaallisesta aamupalasta nostatti sieluani. Ja todella se oli ruhtinaallista: sinä, ruisleipää, voita, juustoa, meetvurstia ja vettä, korotetun sänkyni päällä, sääret pitkiksi ojennettuina. Emmekä osaa lopettaa öitämme ikinä ajoissa! Viime yökin venyi kello kolmeen iltapäivällä. En vain saa tarpeekseni sinusta, en koskaan. Sinun jälkeesi on niin vaikea palata harmaitten rakennusten ja verenhimoisten, turtuneiden ihmisten sekaan, en taida osata hengittää tätä saastunutta ilmaa. Siksi aina ahdistaa. Paitsi sinun lähelläsi, autat hengittämään, olemme yhtä, olemme ei-mitään ja kaikki, samanaikaisesti, ja minä sulan sinuun tietoisesti, enkä varo, vaikka rakastaisinkin, sinä olet rakastettava, minun rakastettavani, helvetti! Emmehän me yhdessä pysy, ehkä viime yö oli viimeisemme, mutta ainakin olen saanut kerran elämässäni tuntea, miltä tuntuu kun sielut halaavat, ja se tuntuu hyvältä, niin hyvältä että pyörryttää ja sattuu, meidän hetkemme pelastivat minut kuolemalta, sinä olet parasta tässä elämässä. Kiitos.