Tänään viime vuosi katsoi minua jälleen peilistä. Tänään sydämessäni soi e-molliysi. Vasen etuhammas alkaa rappeutua- siinä on pikkuinen kuilu alanurkassa. Hammaslääkäri huomaa, tiedän sen. Ja ottaa vielä rahaakin nyt kun olen aikuinen. Hammaslääkäri huomaa ja katsoo minua säälivästi haamumaskinsa takaa. Haluaisin sylkäistä sen kasvoja päin; huutaa, että olen vahva. Se ei uskoisi, eiväthän hampaanikaan kestä elämää.

Hammaslääkärit, äidin oppilaiden äidit, opettajat...kaikki samanlaisia (sala)kuuntelijoita: tarraavat jokaiseen virhesanaan, mussuttavat epäilyttäviä lausahduksia mielessään ja läiskivät väsyneitä kasvoille.

Minun ajatuksissani siis vain, eivät oikeasti. Todellisuudessa kukaan ei huomaa, vaikka muuttuisit keväiseksi tiepölyksi tai pölyksi sänkysi alla. Sinä elät suorastaan kaatopaikalla ja äitisi vain luulee, että olet laiska. Hammaslääkäri ei kerro kenellekään, se vain säälii, kun pilasit hampaasi. Ja ehkä mahdollisuutesi synnyttää nukkainen vauva.