Hermot paljastavat minut
olen sähköinen
enkä paina mitään
sinä maistut nuuskalle
jyrkänteille ja huudoille
käsivarressasi
kiemurtelee lehdetön puu
ja minä sinuun magnetoituna
seuraan sen ääriviivoja
säkenöivillä sormenpäillä
pääni taipuu
eikä sydämeni koskaan
ole ollut näin äänetön
hämmentyneenä
kurottelee se pyörremyrskyn keskeltä
mutta sinä vain taivutat enemmän
käärit minut valkoiseen pyyhkeeseen
hetken olen taas viaton enkeli
siivet vain vähän kastuneet
kiihkeistä kyyneleistä
ne levittivät meikitkin
sinun maalatut kasvosi
ovat tahrineet tyynyni
muistoksi jäänyt sormus
se on liian raskas sormilleni
eikä sydän uskalla huutaa
pettymystään
sillä kyllähän minulla kaipaus
hiipii mieleen
hieman turmeltuneeseen
hämmennykselle
ei ole sijaa tässä sängyssä
siihen saa nukahtaa
kun silmiin puunoksia piirtyy
aika siirtyy helsinkiin taas
olen tuntematon kaupungissa
joka ennen oli niin heiveröinen
nyt se hiuksiini tiputtelee
tuntemattomia nesteitä
sinusta varmaan
enkä uskalla jalallani astua
tuohon huumaavaan suihkuun
minähän hukun
ilman sinun tukeasi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti