Huojuva mieli

Eräänä päivänä hän heräsi vaikka ei ollut nukkunut silmänräpäystäkään. Mihin hän heräsi? - Seinien valkoisuuteen ja sielunväristyksiin - niitä tulee silloin kun sydän poukkoilee kuin pikkulintu miehen nyrkin sisällä, niitä tulee joko silloin kun on henkeäsalpaavan ihastuksissaan tai sitten mieltäsumentavan järkyttynyt jostakin. Tilaan voivat vaikuttaa myös nuo kumpikin yht'aikaa niinkuin maa ja taivaskin ihmisen sisäänsä sulkevat sulassa sovussa; ei väliä missä niiden raja menee, ihminen on yhtä tärkeä kummallekin, ja ne kumpikin ovat yhtä välttämättömiä ihmiselle.

Herätessään hän oli alasti muttei tuntetut vilua - päinvastoin: hän oli hukkua hikipisaroihin jotka konemaisesti virtasivat hänen kelmeän ruumiinsa pinnalla; ne olivat kuin pienenpieniä puroja, joiden määränpäätä kukaan ei tiedä, eikä ketään itse asiassa kiinnosta; nuo purot virtaavat jonnekin kauas, missä ne jätetään taas huomioimatta, eikä kukaan ole tarpeeksi valpas ottaakseen selvää niiden lopullisesta haudasta. Hänen kasvonsakin olivat raidoitetut, sen olivat tehneet vihaiset tuskankyyneleen, jotka saivat alkunsa jossain sydämen takaosissa. Sieltä ne lennätettiin kasvojen alueelle, ja lopulta ne pääsivät turhautuneina ulos vankilastaan. Ne parkuivat vastasyntyneen lapsen lailla, huusivat lämpöä sinertävinä ja hengästyneinä. Ja auta armias jos hän nyt kyllästyneenä olisi pyyhkäissyt kasvojaan karkealla nenäliinalla - se olisi ollut silkka murha! Ei, niin hän ei voinut tehdä. Hän päätti maata paikoillaan kunnes sydämen takaosan lähde kuivuisi ja kyyneleet jättäisivät hänet vihdoin rauhaan.

Kului hetkiä hetkien perään, hän ei saanut enää unta. Kyynelvirrat olivat kuivuneet aikoja sitten, ihon pinta oli muuttunut kosteankelmeästä nihkeäksi luistinjääksi. Hän oli nukkunut liian kauan, miksi nyt olisi taas pitänyt vaipua uneen kun kerran vihdoin sattuma oli herättänyt hänet horroksesta?! - Koska hän ei jaksanut elääkään. Nukkuessaan hän oli luomansa unimaailman jumala, ei ollut itsepäisiä kyyneliä, ei sormella osottavia syyttäjiä, jotka aina jaksoivat huutaa vääriä syytöksiään väärin elämisestä. Niinpä hän päätti odottaa vielä vähän...

Hiljaisuus on vallannut valkoisen huoneen, valo paistaa ja sokaisee, valo on kuivannut kyyneleet ja nihkeän ihon. Ja valoa heijastaa jähmettyneen silmänmunan lasinen pinta...