Minulle ei mitään kuulu, en ole saanut kiinni elämästä päiviin. Minun jalkojeni ja tämän maan väliin jää aina sukkahousuja ja kengänpohjia korkeampi ilmapilari - leijun hallitsemattomasti vesituulen mukana. Välillä luen ripauksen Pablo Nerudaa, L. Onervaa tai Friedrich Nietzscheä, välillä soitan niin että leukaluissa resonoi. Muttei tuo varsinainen tekeminen (joskin hävettävän vähäinen) ole oleellista olemuksessani; hallitsevinta minussa on se noiden välien väliin jäävä tyhjyys, painoton ajattelu tai ajattelemattomuus, en minä tiedä mitä pääni sisällä nykyään sinkoilee. Miksemme voi kaikki olla itsenäisiä ja yksinäisiä, emme niin kiinnittyneitä toisiimme? Silloin minunkaltaisteni reikäsieluisten, joukkoonkuulumattomienkin olisi helpompi elää. Itsetuntojen uudelleensyntyminen, minä ajattelen, emme me. Siskoni, rakas siskoni, puhuu aina vain toisten suulla; minä sanoin että hänen on oltava yksin jotta voi oppia muodostamaan omat mielipiteensä ja kokoamaan ajatuksensa. Äiti oli vihainen, hän sanoi ettei siskoni osaa olla yksin. Minä jälleen ihmettelen olenko muka tuosta naisesta syntynyt kaksi vuosikymmentä sitten. Toisaalta, ehkä on parempi antaa siskoni olla niinkuin miljoonat, ehkäpä miljardit muut; vailla aitoa minuutta (mikä on aitoa?), tuudittautuneena ihmismereen, lämpimään, jossa lukemattomat kädet kantavat selkä edellä heittäytyneitä huomionhakuisia magneetti-ihmisiä.

Minä mietin ihmisen kuolinhetkeä; tuleeko kuolema silmänräpäyksessä kuin sormia napsauttamalla, vai pyyhkäiseekö se ruumiin yli kuin hyökyaalto niin, että jaloista lähtee elämä joko ensimmäisenä tai viimeisenä? Ja minä mietin onko kirjallisuus turhaa, jos siinä ei todella ole ajatusta? Moni osaa kirjoittaa kauniisti, käyttää sanoja maagisella tavalla, pyöritellä tavuja saadeen lukijat pyörryksiin; mutta sisältö - sitä ei välttämättä ole lainkaan. Voidaanko kutsua neroksi kirjailijaa, joka on suoraan sanottuna tyhmä ja pinnallinen? Ei neroksi, kirjailijaksi kyllä, muttei älyköksi eikä filosofiseksi sanataituriksi. Sama pätee mielestäni soittamiseen, minä arvostan tekniikkaa toki, mutten sanoisi huippuviulistiksi soittajaa, jolla pelaavat ainoastaan sormet, eikä sielussa liikahda mikään.