Minä en silmissäni näe
enää mitään vihreää.
Niissä lepää lamaannuksen tuli
ontto ja pupillinmusta.

Nukahtaessani hapuilen sinua
eikä mikään niin itketä
kuin kauhea kuoppa pellavapinnalla.
Siinä on rakkautemme hauta.

Ja minä yhä vain hapuilen
käsi kumahtaa lasiin
minä unohdan unet ja unelmat
nukahdan lasinsirpalepeiton alle.

Enkä sinä yönä näe pimeää
näen sinut ja kirkkaan jään.
Ja minä huudan vedenalaisessa häkissä
muttei sinun katseesi kanna enää.

En herätä haluasi lainkaan,
hukuttava vesi kylpee pehmeydessä,
tämä lakana vartaloni alla taas
on sielunmurusia täynnä.